

Urheilun veijaritarinat - podcast
Jos unohdetaan dopingit ja tulosmanipulaatiot, urheilun historiaan sisältyy monta mielenkiintoista veijaritarinaa. Kun on tarjolla mainetta, kunniaa ja rahaa, niiden tavoittelussa ei ole koskaan keinoja kaihdettu. Ei myöskään urheilussa. Dopingit ja sopupelit ovat liian helppoja keinoja. Urheilun taidokkaimmissa huijausyrityksissä ei ole mielikuvitusta säästelty. Menestystä on aina urheiluhistorian alusta lähtien tavoiteltu vilpillä ja jopa oma henki panoksena. Tämä on tarinasarja siitä, mihin kaikkeen ihminen on valmis ryhtymään eri urheilulajeissa himoitun lopputuloksen saavuttamiseksi. Vaikka pääosassa tarinoista tavoitellaan voittoa, joillekuille riitti pelkkä nerokas huijaaminen. Mutta nämä uskomattomat tarinat kertovat vain heistä, jotka jäivät vilpistään kiinni. Parhaat huijaukset sen sijaan ovat jääneet ja jäävät paljastumatta. Tarinat kertoo Ismo Valkki, eläkkeellä oleva päätoimittaja ja urheilun tv-tuottaja. -Luulin tietäväni urheilusta paljon. Mutta syvennyttyäni näihin tarinoihin, avautui urheilusta minulle piilossa ollut kellarin ovi. Nämä kuunneltuasi saatat lukea urheilutuloksia jatkossa pieni pilke silmäkulmassa.

PITUUSHYPPYÄ ITALIALAISITTAIN
Saapasmaassa osataan pituushypyn salaisuudet. Pitkälle lentää vaikka saappaat jalassa.

MITEN SELVIYTYÄ MARATONISTA HIKOILEMATTA?
Miksi juosta, kun osan matkasta voi mennä vaikka junalla.

MYSTINEN MAAJOUKKUE
Kun puhutaan afrikkalaisesta jalkapallosta, joudutaan piipahtamaan jopa Rovaniemellä asti.

MAHTAVA PERÄSIN JA PULLEAT PURJEET
Kuinka voittaa maailmanympäripurjehdus kiertämättä maapalloa?

MIKÄ VIHELTÄEN TULEE…
Kun koripallotuomari tulee matsista kotiin taskut täynnä seteleitä, jopa vaimo ihmettelee.

KUN GEORGE WEAH GRAEME SOUNESSILLE SOITTI
Ali Diasta tuli legenda kaikkien aikojen huonoimpana valioliigapelaajana

KEN MIEKKAAN TARTTUU, SIIHEN HUKKUU
Miekkailu ei aina toimi ihan nappia painamalla.

OSUI JA UPPOSI
Urheilumediassa on vain kahdenlaisia huijauksia: mediaa huijataan tai media itse keksii fiktioita.

PALOAUTONPUNAINEN RUUNA
Mihin kilparatsastuksessa tarvitaan hiusväriä ja valkoista spraymaalia?

TONGAN PRINSESSA JA BANAANI
Pienessä saarivaltiossa ei ole lunta eikä mäkiä. Silti sieltä lähti kelkkailija olympiakisoihin.

MAAILMAN HUONOIN GOLFARI
Jos golfturnauksen nimi on The Open, ei se välttämättä ole avoin kaikille. Mutta ainahan voi yrittää.

OIKOTIETÄ ONNEEN
Miksi rasittaa itseään liikaa, jos kerran hevosella, autolla tai veneellä pääsee helpommalla?

VOITTAMATON HAAMUJOUKKUE
Sen ylivertainen tähtipelaaja söi ottelutauolla villiä riisiä