
Sielun ja ruumiin kulttuuria
41 min·yli vuosi sitten
Kansakunnille kulttuuri ja urheilu on tärkeä perusta.
Pohjois-Koreassa leffat, patsaat ja kirjallisuus on valjastettu pitkälti suurten johtajien ylistämiseen mutta musiikissa ollaan vapaamielisempiä. Maassa onkin useita tyttö- ja poikabändejä, joiden riveistä voidaan jopa nousta johtajan puolisoksi.
Jaksossa jutellaan myös Pohjois-Korean urheilusaavutuksista Jalkapallon MM-kisoista olympialaisiin. Menestyksestä pääsee nauttimaan koko urheilujan suku mutta esimerkiksi Jalkapallon MM-kisoissa häviö tarkoitti myös koko joukkueen häviämistä. Myös koripalloa pitää tietysti käsitellä, vaikka kyseinen laji ei suuren yleisön harrastuksiin kuulukaan.
Tässä jaksossa kuulet myös mikä hivenen yllättävä suomalaisbändi on käynyt esiintymässä Pohjois-Koreassa.